perjantai 18. tammikuuta 2013

Kuulumisia + kysymyspostaus

Pitkästä aikaa oikein kunnolla kirjoittelemaan. Eilen laitoinkin noista turkinhoitovälinestä postauksen, mutta ei siinä Milan kuulumisia kerrottu, joten korjataampa asia nyt. Eli maanantaina oli toisiksi viimeinen agility. Oma ohjaajamme oli poissa, joten meillä oli "sijainen". Agilityyn Milalla (joo, kyllä myös minulla) intoa riittää vaikka millä mitalla. Edistymistäkin on tapahtunut, Mila nimittäin meni ensimmäistä kertaa pitkän putken, ilman että sinne sitä tarvitsi houkutella. Mahtavaa:) Tulee varmaan pienosta kurssi-taukoa tämän agin jälkeen, sillä Hukka-Putkessa ei todennäköisesti lähi-aikoina hallittavuustestiä järjestetä. Olisi kiva myös päästä käymään Ponderan uudessa hallissa, joko rallytoko tai koiratanssi-kursseilla. Mätsärit olisi 9.2, mutta en tiedä suostuuko äiti viemään. Siellä olisi pienissä aikuisissa sama tuomari, jolta tuli viime kesänä sijoitus SIN3. Ja ehkäpä pääsen tänä vuonna dogsitter-kurssille;D Sähköpostia laittelin, vastauksessa luki että vielä ei ole tiedossa ajankohtaa, mutta ottaa myöhemmin yhteyttä uudellen, sitten kun sekin on selvillä:) Vähän olisi tuota ulkoasua tarkoitus päivitellä, mutta en vaan tiedä minkälaisen siitä tekisin.



Ihana slurps<3
 
Loppuun vielä, en nyt tiedä mitenkä paljon tähän kommataan, mutta kysymyspostaus. Eli kommentoi ja esitä joku kysymys mitä haluat Milasta tietää (saat laittaa myös kysymyksiä minulle) vastaan kaikkiin asiallisiin kysymyksiin.  


2 kommenttia:

  1. Anonyymi1/19/2013

    Minulla olisi kysymys: mikä on Milan paras sijoitus mätsäreissä että näyttelyissä?

    VastaaPoista
  2. Mila on ollut mätsäreissä kahdesti SIN3. Ja näyttelyissä en oikein parasta sijoitusta osaa sanoa, kerran ERI ja JUK3, toisen kerran EH ja NUK2. Näyttelyissä olisi varmaan parempia tuloksia tullut, jos Mila ei olisi noin iso. Kiitos kysymyksestä:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.