torstai 23. toukokuuta 2013

Otsikoton 8

Tiistai meillä on toko joka onnistui suhteellisen hyvin. Sain kuitenkin sellaista palautetta, että minun pitää ihan oikeasti alkaa vaatimaan siltä. Ja komentaa ihan reippaasti, oon kuulemma sille liian kiltti;D Lähdettiin sinne noin tuntia aikaisemmin, niin että kerettiin käymään Neulamäen koirapuistossa. Milan kanssa ollaan joskus reilu viosi sitten käyty siellä aika ahkerastikkin, nyt on vaan taas jäänyt. Sinne tuli kaksi isoa koiraa, joita Mila pelkäsi. Niiden leikkiminen oli vähän liian rajua Milalle, vaikka sitä olisi kyllä hirmu paljon kiinnostanut mennä mukaan.
Eilen eli keskiviikkona Mila pääsi nypittäväksi Topiin ja Tessuun. Saatiin heti uusi aika 19.6 klo 12, jolloin otetaan pohjavillaa. Trimmaaja ei viitsinyt ottaa sitä, koska ajatteli, että Mila palaa kesällä.
Illemmalla käytiin kaukalossa harjoittelemassa pääasiassa junior handleria, mutta tuli siellä muutama tokojuttukin tehtyä. Sinne saapui myös toinen koira, joka olisi ollut tosi innokas leikkimään Milan kanssa. Hyppi ja juoksi ympyrää Milan ympärillä. Mila vähän ärsyyntyi siitä ja alkoi räkyttää, toiseenkin saattoi vähän sattua, kun se huitaisi tassullaan Milan selästä. Muutaman kerran Milan alistui, mutta osasi kyllä pitää puolensa.
Hieman keväisempää banneria on suunnittelilla. Kuitenkin aina, kun yritän sellaista tehdä, tulee joku mutka matkaan, joten saatte nyt kestää tätä ainakin vielä vähän aikaa.Viimeistää kesälomalla yritän saada sen tehtyä.
Pahoittelen, kun en edes vaivautunut harjaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.