sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Tokoa ja muuta

Vihdoin pääsin taas koneen ääreen ja uutta postia kirjoittelemaan. (Ilmoitan jo tässä aluksi, että nyt tulee vähän tarinaa myös muusta kuin Milasta.) Melko paljon tänä aikana on kerennyt tapahtua. Mila oli jälleen hoidossa serkkuni luona meidän ollessa Virossa. Eilen sen haimme, vastassa odotti iloinen koira, eikä pusuilta voinut välttyä;)
Virossa yövyimme yhden yön Viru-hotellissa to-pe. Olisi voinut olla kauemminkin, mutta ehkä ensi kesänä uudestaan. Viron kuvat on otettu digikameralla, kun en viitsinyt järkkäriä raahata koko matkalle mukaan.



Mila aloitti juoksunsa toissa viikolla, en ole siitäkään muistanut tänne aijemmin kertoa.
Meidän kotitoko-harkat ovat onnistuneet todella hyvin. Mila osaa jo pitää kapulaa suussa hyvin. Tiistain ja viime tiistain toko jäi meiltä välistä juoksujen vuoksi, mutta pääsemme niille kerroille sitten ensi kurssilla. Mitään emme siis menetä.
Sunnuntaina 30.6 olemme menossa jalostustarkastukseen. Milaa tuskin tullaan jalostukseen käyttämään, mutta tarkastus oli ilmainen ja sopi muutenkin ohjelmaan, joten päätin sen sitten ilmoittaa.
Loppuun vielä video Milan pito-harjoituksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.