keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Hallintatestissä



Oikein keväistä toukokuuta kaikille! Blogin päivittely on taas ollut hieman jäljessä, mutta jospa se tästä. Viimeisimpiä koeruuhkia, joten koneelle en ole ehtinyt. Kaikki kuvat ovat viikonlopulta. Minulla on vielä vanhempiakin kuvia, joita en ole vielä julkaissut, mutta sen teen joku toinen päivä.



Vappuna olimme mummon ja ukin luona, jonne saapuivat myös serkkuni. Mila pääsi tietysti mukaan ja bongasimme myös hyvän kentän, missä saattoi harjoitella tokojuttuja. Mila seurasi tosi hyvin ja muutenkin toimi reippaasti.



Viime aikoina minua on todella taas kiinnostanut sen agilityn jatkaminen. Olen katsellut täällä järjestettäviä kursseja ja bongasinkin Kuopion palvelus- ja seurakoiraharrastajien kurssin toukokuussa. Täytin hakemuksen päivän myöhässä, mutta muutaman päivän kuluttua olin saanut sähköpostia. Pääsimme osallistumaan hallintatestiin, joka oli suoritettava ennen kurssia. Hallintatesti järjestettiin viime lauantaina. Paikka oli meille ennestään tuttu, sillä olimme käyneet siellä muutamissa mätsäreissä ja Milan kanssa pentukurssin.
Kurssille hyväksyttiin 8 koirakkoa ja paikalla oli 10. Seuraavana päivänä oli tulossa vielä kaksi, sillä he eivät olleet päässeet lauantaina paikalle.
Koiria oli montaa eri rotua; oli villakoiraa, shelttiä, flattia, sammaria, russelia, vesikoiraa...
Aluksi meidät jaettiin kahtia riviin hallin molemmin puolin. Ohjaaja näytti, kuinka testi tuli suorittaa. Sen jälkeen yksitellen kävimme tekemässä samoin.
Aluksi katsottiin koiran luoksepäästävyys, toinen ohjaajista silitteli koiraa.
- Onnistui erinomaisesti. Toisaalta tämä oli kyllä ihan odotettavissa. Välillä Mila katsahti minua, mutta meni kuitenkin innokkaasti haistelemaan.



Sitten täytyi "kiertää" halli, toisella puolella kulkea koirien ohi ja toisella puolella pujotella koirakot. - Onnistui erinomaisesti. Pujottelussa meillä on Milan kanssa ennen ollut jonkunlaisia ongelmia, mutta koska koiraa sai palkata testin aikana, kaikki ongelmat oli kadonneet jonnekkin.

Seuraavaksi katsottiin, kuinka hyvin koira pysyy paikallaan. Jätin Milan istumaan, jonka jälkeen kiersin tolpan.
- Ja mitä mitä, ehkä se liike mitä eniten pelkäsin. Täydellisesti! Siinä Mila vain istua nakotti.



Sitten luoketulo. Päästin Milan irti, sillä se ei oikein ymmärrä juosta hihnan kanssa vaan jää silloin useimmiten paikalleen. Kävelin toiselle puolelle hallia ja kutsuin Milan.
- Jälleen kerran onnistui erinomaisesti.
Loppuun sai vielä leikittää koiraa. Mila ei noin "julkisilla paikoilla" ole mitä leikkisin koira. Siitä sainkin palautetta, että eikö sulla ole lelua mukana? Kyllähän minulla se oli, mutta ajattelin, että parempi jättää reppuun. Milaa ei kuitenkaan olisi kiinnostanut, naksut palkaksi kiitos ei mitään tyhmää lelua:D

Tulos oli parempi kuin uskalsin edes toivoa. Toisaalta emme olleet ainoita, jotka onnistuivat hyvin.
Täytyi vielä malttaa odottaa seuraavaan päivään, jolloin selviäisi päästäisimmekö me kurssille.
Sunnuntaina varmistin sähköpostin moneen kertaan, ennen kuin olin saanut viestin

Hei ja tervetuloa agilityn alkeiskurssille!

Kurssi alkaa tiistaina 6.5. teoriatunnilla Kuopio-hallin kokoustilassa
klo 18.30.
Ensimmäinen käytännönharjoituskerta on 13.5. tiistaina klo 18.30
Telkkistentien hallissa, jossa hallintatestikin pidettiin.
Käytännönharjoituskertoja on yhteensä 7 ja ne pidetään peräkkäisinä
tiistaina.
Tämän jälkeen suunnilleen pompin innosta, josko se tällä kerralla onnistaisi. Ilmoittauduimme siis uudelleen alkeiskurssille a) koska viime kerrasta on jo aika pitkä aika ja b) emme olleet vielä harjoitelleen kaikkia esteitä. Ja onhan kertaamisesta aina hyötyä.
Teoriatunti oli eilen, mutta itse en päässyt osallistumaan siihen, sillä mulla oli samaan aikaan eräs riparijuttu.



En muista olenko jo kertonut, mutta Milalle on varattu aika silmäpeilaukseen. Sekin on ollut suunnitelmissa jo kauan, mutta koskaan ajankohta ei ole käynyt muiden juttujen kanssa yhteen. Sinne Mila siis menee 21.5.


2 kommenttia:

  1. Anonyymi5/08/2014

    Kiva blogi!:) Minullakin on kääpiösnautsri, Rita. Olen sen kanssa agilityä treenanut, suosittelen agilityä teillekkin!:) Mila on varmasti hyvä siinä!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Agility vaikuttaa näin vielä vähän harrasstaneena varsin mukavalta ja toivottavasti/luultavasti se sitä onkin:) Ainakin Milalla intoa riittää:D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.