perjantai 3. lokakuuta 2014

Mätsärit, aksailua ja muuta höpinää

Huh! Onpa ollut taas kiireinen viikko. Postauksen pitkittäminen johtuu vain yhdestä syystä, joka sitten onkin ollut koeviikko. Todella rankka viikko takana, mutta nyt olisikin kolme viikkoa vapaata koulusta. Ensi viikolla meillä on tet, sitten syysloma ja sitten taas viikon tetti. Minä menen harjoittelemaan meidän lähieläinlääkäriin, jonka olen tainnut täällä joskus aiemmin mainita. Jännittävää ja mukavaa kahta viikkoa odotan ja erityisesti on kiva päästä näkemään mitä se työ ihan oikeasti on. Alku jorinat sikseen ja itse asiaan.
Viime viikon sunnuntai oli aika koiramainen päivä. Aamulla valmistauduin mätsäriin ja illalla menimme agilityyn. Mätsärissä sain kokea jotain todella mahtavaa. En halunnut rasittaa Milaa liikaa kehissä, että se jaksaisi illalla aksailla. Etsin siis itselleni vieraan koiran junior handleriin.
Tarjouksia oli tullut useita, mutta päädyin kuitenkin valitsemaan australianpaimenkoiran. Rotu tottakai vaikutti suuresti, sillä mikäli joku ei vielä satu tietämään, sellaista minä olen itsellenikin joskus tulevaisuudessa ajatellut.
Minun  piti ensin mennä kaverini kyydillä, mutta äiti suostuikin viemään meidät paikalle aikaisemmin, että ehtisin tutustua koiraan. Omistajalla oli siis kolme koiraa mukana ja sain kokeilla niitä kaikkia. Kaikki olivat ausseja, 7-vuotiaasta parivuotiseen. Kaikki koirat tuntuivat kivoilta, mutta jotenkin ihastuin Nasuun. Nasu kehäili lapsi&koira-kehässä, jonka jälkeen oli junnut.

 


Kehään, seisotus, ympäri ja yksittäisliikkeinä kolmio. Sitten tuomari tiputti yhden pois. Me olimme edelleen jatkossa. Sitten vaihdoimme koiria. Sain vaihdossa lagotto Elmon. Elmo oli mulla aiemminkin jossain junnukoulutuksessa vaihdossa, mutta siitä on kyllä aikaa. Onnistuin muuten esittäisessä, mutta takajalat jäivät kyllä välillä seisottamisessa liian taakse.



Sijoitettiin kolmas ja neljäs. Sitten teimme vielä yhdessä edestakaisin, jonka jälkeen tuomari osoitti meidät kakkoseksi. Tosi mahtava tunne, kun aivan vieraan koiran sain menemään noin hyvin.



Pian pääsimme Milankin kanssa kehään, heti numerolla 2. Parina meillä oli kiinanharjakoira. Mila liikkui ihan ok, vähän ne hajut oli taas kiinnostavat, mutta ne seisonnat oli kyllä niin <3. Pöydällä Mila sai kehuja kokeneesta esiintymisestä ja hyvästä lihaksistosta. Kyllä sen täytyy sitten olla hyvässä lihaskunnossa, kun kerran joka mätsärissä kehutaan. Saimme kuitenkin sinisen, kuulemma harjiksella oli paremmat liikkeet.




Sen jälkeen pääsin pyörähtämään Nasun omistajan toisen koiran kanssa kehässä. Tällä kertaa ihanan innokkaan Hyrrän kanssa. Hyrrä nappasi itselleen punaisen. Kehä oli levitelty täyteen herkkuja. Hyrrää ne eivät onneksi paljoa kiinnostaneet, vaan se malttoi esiintyä ryhdikkäästi. Kaikkein eniten vihaan mätsäreissä herkujen tiputtelua. Jos nyt yksi vahingossa tippuu, MUTTA PYRKIKÄÄ KORJAAMAAN NE AINA POIS. On niin ikävä tulla kehään, jos oman koiran liikkeet pilaantuu sillä, että se jää nuuskimaan mistä löytää namin. Ainakin, kun itse vielä omistan niin ahneen koiran.

kuvan ottanut Sanna Niiranen

Pieniä aikuisia oli reilu 20, joten pian oli aika mennä sinisten kehään. Itse olin hieman yllättynyt siellä olevista koirist. Monet olisin päättänyt juuri toisin päin. No, jokaisella on oma mielipide ja tuomarin mielipidettä täytyy kunnioittaa. Me emme kuitenkaan päässeet jatkoon, vaikka Milan vapaat seisonnat osuivatkin just eikä melkein!:)
Kaverini koira Kara kehäili myös oikein kivasti, saaden punaisen ja vielä punaisten kehässä top 6. Sen esiintyminen on kehittynyt huimasti!:))

Mätsärin jälkeen ehdimme nopeasti käymään kotona ennen kuin oli taas uudelleen meno. Agilityssä teimme melko pitkää rataa. Tällä kertaa en jaksa väsätä ratapiirrosta, mutta siinä oli hyppyjä, rengas ja pari putkea. Milalla oli suuria ongelmia renkaassa. Kyllä se ennen on mennyt sen keskellä rataakin, mutta nyt ei mennyt edes yksittäisenä. En tiedä mikä siinä oli, kun kaikki muutkin koirista kiersivät sen. Muuten meni ihan hyvin.
Tänään tulimme mökille, netti täällä ei ole mikä parhain, mutta jospa tämän postauksen julkaiseminen kuitenkin onnistuisi. Sunnuntaina menemme Mikkeliin junior handlerin valmennukseen. Siitä saa varmasti paljon irti ja hyviä vinkkejä. Agility jää meillä tällä viikolla välistä. Nyt yritän hieman panostaa tähän bloggailuun, kun on muutaman viikon hieman vapaampaa.
 

 

2 kommenttia:

  1. "kuvan ottanut sanna niiranen" , missäs minun rispektit kuvien otosta :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :,D Sanna sanoi, että hänen ottamia kuvia saa käyttä, kunhan mainitsee kuvaajan. Toki mä voin kaikkiin sun ottamiinkin kuviin mainita kuvaajan, mutta voi olla, että siinä ois aikamoinen homma.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.