sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ystävänpäivämätsäri 2015

Eilen kävimme Milan kanssa mätsäreissä. Saimme jälleen myös seuraa, kun Karakin lähti kehäilemään. Ilmoittautumisen jälkeen kävimme harjoittelemassa. Mila nuuski vähän maata liikkeissä, mutta muuten meni ihan kivasti.
Kehät myöhästyivät, sillä osallistujia tuolla mätsärissä oli yli 200 ja ilmoittautumisjono oli pitkä. Kehät alkoivat junior handlerilla, jossa oli 12 osallistujaa. Me olimme numerolla 8. Taso oli todella kova.



Menimme juoksujärjestykseen, yhdessä muutaman kerran ympäri. Sitten alkoivat yksilöt.
Pöytää ei ollut, joten pienetkin koirat esitettiin maassa. Liikkeissä tuomari pyysi kolmiota. Hmmph, kamala minkä näköinen se oli. Nenä maassa tuo tuhisi koko ajan, enkä saanut siihen mitään kontaktia, vaikka heilutinkin namia kuonon edessä. Sitten seisotus ja kiitos.



Tuomari otti jatkoon muutamia, me kuuluimme niihin. Sitten menimme yhdessä muutaman kerran ympäri. Koko ajan liikkeet parantuivat. Muutamia handlereita tippui taas ja pian olimmekin neljän parhaan joukossa.
Päätös oli vaikea ja jouduimme seisottamaan koiria todella pitkään. Mila alkoi selvästi väsyä ja häntä laskeutui vähitellen alas. Namilla ja välipalkkauksilla sain kuitenkin sen pysymään edes hetken ylhäällä.


Neljäs sijoittui. Pienen pohdinnan jälkeen meidät käteltiin kolmanneksi. Erittäin tytyväinen olin, sillä olin jo aivan valmistautunut lähtemään kehästä tyhjin käsin. Monet taitavat jäivät taakse.
Kehän jälkeen kävin kurkkaamassa pienten aikuisten kehää ja tajusin, että me pääsisimme sinne jo seuraavaksi. Parina meillä oli pk. chihuahua. Tälläkin kertaa yksittäisliikkeinä meillä oli kolmio, joka meni arvatenkin penkin alle. Reeniä, reeniä! Jostain syystä kolmio on tuottanut ennenkin vaikeuksia. Mila seisoi kuitenkin varsin kivasti ja saimme punaisen.
Kara kävi kehäilemässä ja esiintyi todella kivasti. Hampaiden näyttö on vieläkin ongelma, mutta tuomarilta ja minulta saadut vinkit varmasti auttavat jatkossa harjoittelemista. Kara sai myöskin punaisen nauhan.


Meinasin myöhäsyä punaisten kehästä, kun en tajunnut sen alkavan. Kuulutuksia oli kyllä tullut "pienemmistä" jutuista, mutta en sitten tiedä miksi ei tuosta. Tuomari laittoi noin puolesta välistä poikki ja juoksutti ensimmäistä puolikasta muutaman kerran ympäri. Sitten olisi tullut meidän vuoro, mutta tuomari alkoikin tiputtelemaan koirakoita pois. En tiedä oliko epähuomio vai mikä. Me pysyimme vielä mukana ja sitten juoksimme kaikki vielä yhdessä kehää ympäri. Tuomari kävi kättelemässä välillä taas joitain pois. Mila juoksi ihan kivasti pätkiä, mutta ajattelin palkata sitä silti liikkeisä, että innostus säilyisi. Tätä on tee oikeastaan koskaan. Luulin ettei tuomari enää katso meitä, mutta olinkin väärässä ja meidät käteltiinkin pois. Liekö johtunut siitä vai mistä, mutta sillä hetkellä Mila kuitenkin toimi ihan kivasti.
JH3, PUN-
Mätsärissä piti aluksi olla koiratanssinäytös, mutta se peruuntui saurastumisen takia. "Korvauksesi" oli agilityä. Milakin pääsi näytöksen jälkeen menemään pari putkea ja tottelikin kivasti, vaikka ympärillä oli paljon koiria. Tein myös vähän seuraamista, nyt oli hyvin häiriötä. Todella kivalla vireellä Mila toimikin. Emme me vielä muutamaa askelta pidemmälle päästy, mutta tästä on hyvä jatkaa.
BIS-kehän jälkeen pääsin kokeilemaan vielä Emma Mikkosen suomenajokoira Nikoa. Päivä oli varmasti ollut raskas, mutta todella hyvin koira silti jaksoi. Emmakin sai Milan hihnan päähän ja parin yhteistyö toimi todella hyvin. Ottaen huomioon, että Mila todellakin on minun perään.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.