torstai 29. lokakuuta 2015

Ihka ensimmäisissä mölliaksa-kisoissa

Maanantaina oli jännittävä ilta, sillä tarkoitus oli suunnata meidän molempien ensimmäisiin agilitymölleihin. Kisat järjestettiin samassa paikassa, jossa treenaammekin, Viiksi-areenalla. Kun saavuimme paikalle, kävin ilmoittautumassa ja sitten menimme Milan kanssa pienelle alkulämmittelylenkille.
Kisoissa järjestettiin supermölliluokka, joka sisälsi vain hyppy-putki-rallia, sekä mölliluokka, joka oli tarkoitettu kisaaville ja se sisälsi myös kaikki kontaktit ja kepit. Päädyin ilmoittautumaan supermölleihin ja radan uusintaan, sekä kertaalleen mölliluokkaan. Pyysin, voisiko joku järjestäjistä tulla hidastamaan meidän keinua mölliluokassa, koska emme ole ottaneet sitä vielä radalla.
Viimein, kun kaikki olivat päässeet ilmoittautumaan, alkoi minien supermölliradan rataan tutustuminen. Rata oli suhteellisen helppo, 18 esteen rata.
Meidän ohjaaja oli sattunut myös samoihin kisoihin, joten sain kysyä häneltä vielä viimeiset vinkit radalle.

 
 

Pahimmat pelkoni radalla olivat: Mila juoksee tuomarin luokse, unohdan radan jännityksessä, säädän jotain liikaa, Mila ei irtoa tarpeeksi putkiin, satun kaatumaan... Jotain niin naurettavaa, mutta vaikka kisat eivät olleet mitenkään viralliset ja vielä erityisesti korostettiin hauskanpitoa, tärisin ja jännitin ennen rataa kamalasti.
Starttasimme kymmenentenä. Kävelin kentälle, otin pannan Milalta ja asetin sen lähtöön. Välittömästi se alkoi nuuskia maata. Tuomari vihelsi pilliin. Yritin saada kontaktia ja jätin Milan istumaan lähtöön. Se livisti, jota ei yleensä tee koskaan. Asetin sen uudestaan, nyt se pysyi. Kävelin ensimmäisten esteiden taakse ja kutsuin Milaa. Mila hyppäsi, hitaasti, mutta varmasti. Vauhti oli kadonnut. Putkiin jouduin ohjaamaan monesti. Olin varma, että jokaisesta putkesta tulee virhe. Rata meni minulla aivan sumuisesti ohi. Lopussa en muistanut enää minne pitää mennä ja käyvimme tekemässä yhden ylimääräisen hypyn. Mila toimi eteenkäskyllä loppusuoran, vau! Rata oli kuitenkin todella hidas, Milan vauhti oli kadoksissa. Olin hieman pettynyt omaan suoritukseeni, olisi pitänyt opetella rata paremmin. Laitetaan asia kuitenkin jännityksen piikkiin, nämähän olivat vasta molempien ensimmäiset kisat.

Uusintaradalla olimme kuudentena. Se alkoikin heti minien ensimmäisen kierroksen jälkeen. Tällä kertaa meni paljon paremmin, en jännittänyt enää lähellekkään niin paljoa. Mila oli edelleen hidas, mutta kuitenkin hieman edellistä kierrosta nopeampi. Pieni lapsi hyppi kentän reunalla, Mila olisi halunnut mennä katsomaan. Putkeen meno meni pilalle, taas uusi ohjaus. Muuten se oli meille hyvä rata, kaikki onnistui. Minäkin jopa muistin koko radan.
Sitten tuli minien palkintojen jako. Me emme saaneet mitään, mikä oli kyllä todellakin itsestään selvyys. Emmehän me kahdella virheellisellä, todella hitaalla radalla mitään saisi.
Sitten tuli medien ja maksien rataan tutustuminen, startit ja palkintojen jako.

Yksi järjestäjistä tuli vielä varmistamaan minulta keinu-asian ja samalla kehui hyvin menneitä ratoja. Pyysin nähdä tulokset ja pian hän tuli tulosluettelon kanssa meidän luo. Ensimmäiseltä radalta oli tullut vitonen, ei siis yhtään virhettä putkilta, vain se yksi virhe: ohjaus väärälle esteelle. Toisella radalla olimme tehneet nollatuloksen. Olin aivan varma, että vitonen olisi tullut, kun Mila oli menossa sen lapsen luo. Parempi aika oli noin 10 sekuntia voittajaa huonompi. Mutta tärkeintä oli, että saimme puhtaan radan.

Ja siis yleensä saan pitää kiirettä, että ehdin puomin toiseen päähän samaan aikaan kuin Mila
Pian möllirata oli rakennettu ja pääsimme tutustumaan radalle. Siinä oli selvä logiikka, joten esteiden järjestystä ei ollut kovien vaikea opetella.
Tällä radalla starttasimme kolmantena. Osallistujia mineissä oli vain viisi, mutta kaikki muut taisivat olla enemmän tai vähemmän kisaavia, jotkut jopa kolmosissa asti. Otin radan vain täysin harjoittelun kannalta; ekaa kertaa keinu radalla, eikä keppejäkään olla tehty näin pitkällä radalla.



Mila oli jälleen hidas, mutta koko ajan sitä vauhtia löytyi hieman enemmän. Kepeissä Mila jätti välistä yhden välin, mutta kun teimme uudestaan se teki senkin hyvin. Keinu onnistui myös loistavasti, eikä Milalla ollut aikomustakaan hypätä siitä pois.
Radan jälkeen kysyin, olisiko meillä vielä mahdollisuus ilmoittautua uusintaan. Pääsimme vielä.
Uusinnassa teimme hienon nollatuloksen! Ihan mahtavaa!
Medit ja maksit pääsivät vielä radalle ja lopulta oli vielä mölliradan palkintojen jako.
Miniradalla kolme oli tehnyt nollan. Me olimme yksi niistä ja saimme hitaalla suorituksella pronssia. Voittaja ja toinen olivat molemmat kolmosissa kisaavia. Meille annettiin vielä koko möllien
 tsemppipalkinto.

Ehkä sen kisalisenssin kuitenkin voisi ensi vuodeksi ostaa, jospa sitten pääsisimme starttaamaan virallisissakin;) Kuitenkin haluan ensin itse käydä katsomassa vielä muutamat viralliset, että olen varmempi siitä, kuinka toimia ja ei sitten niin helposti käy ohjausvirheitä väärille esteille.

 
 
//huom! Ratojen ratapiirrosten mittasuhteet eivät ole todenmukaisia

3 kommenttia:

  1. Wau! Nyt on kerän pää avattu, joten eteenpäin vain! Vauhti kasvaa sitten ajan myötä, kun saatte varmuutta ja sen mukana rohkeutta. Aluksihan onkin tärkeintä esteiden oikea suoritus. Teille on tulossa hieno agilityura, jos vain itse jaksat treenata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, varmasti vauhti kasvaa. Ja kummasti helpottaa ohjaamista, kun ei ole kamalasti vauhtia;D Toivotaan, että tulee, kummallakin ainakin innostusta riittää.

      Poista
  2. http://perrotida.blogspot.fi/2015/11/meidat-on-haastettu.html Haastetta pukkaisi :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.