sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kuvaushommissa mätsärissä ja aksatreeniä

Viime viikon lauantaina olin lupautunut kuvaajaksi meidän oman seuran mätsäriin. Samallahan se Milakin tuli pyöräytettyä kehässä, vieläpä ihan kivoin tuloksin.
Junior handlerissa osallistujia taisi olla 10. Me pääsimme heti toisina yksilöarvosteluun. Se meni mielestäni tosi hyvin. Pöydällä tuomari kysyi koiran ikää ja että onko koira oma. Hän ei antanut ollenkaan asetella, vaan pyysi sitten heti alas pöydältä. Liikkeinä oli kolmio ja sen jälkeen seisotus. Mila liikkui tällä kertaa ihan älykivasti. Vapaasti seisonnassa se jäi ensin vähän vinoon, mutta korjasin sen sitten ja Mila oikaisi itsensä. Sitten kiitos ja odottamaan sijoituksia. Ensin tuomari sijoitti neljännen, kolmannen ja toisenkin. Sen jälkeen hän tuli kättelemään meidät voittajiksi.

 



Pienten aikuisten kehää saimme odotella jonkin aikaa, mutta onneksi minulla oli hommia kuvaamisessa ja odottelu ei tuntunut niin pitkältä. Meidän parina oli jälleen villakoira (on muuten ollut ainakin viimeiset kolme kertaa putkeen). Tuomari tykkäsi kovasti Milasta ja saimme punaisen. Punaisten kehässä koiria oli parisen kymmentä ja pysyttelimme pitkään mukana. Meidän takana oleva handleri häiritsi suoritustamme kyllä aika tavalla, kun höpötteli niin kuuluvaan ääneen koiralleen: Kuka tuli? (siihen Mila on oppinut reagoimaan ja yritti pyöriä joka suuntaan katsomaan kuka sieltä sitten tuli). Loppuvaiheessa Mila meni jotenkin aivan lukkoon. Korvat olivat takana ja hilsettä alkoi pukata, mitä ei tapahdu juuri koskaan kehässä. Siinä vaiheessa tuomari tuli kättelemään meidät pois, juuri viimeisenä ennen sijoituksia Eli olimme ns. PUN5. Tuomari harmitteli, kun ei voinut meitä sijoittaa, mutta minusta se oli kyllä aivan oikei. Mila tosiaan oli aivan lukossa.
Kehän jälkeen jatkoin kuvailua ja pääsin kokeilemaan muutamaan aivan ihanaa koiraa. Kehien purkamisen jälkeen pääsimme ajelemaan kohti kotia. Jos jotain kiinnostaa käydä katsomassa kuvia mätsäristä, ne löytyvät facebookista haulla Helmimätsärit.


JH1, PUN"5"

 


Sunnuntaina oli jälleen aksatreenit. Minulla oli niihin aika kovat odotukset, sillä edellisellä kerralla meni niin super hyvin ja olin sitten mennyt ilmoittautumaan 27.2 agilitykisoihin. Treenit menivätkin ihan ok. Kontakteilla vauhti on kyllä kasvanut sen verran, että ohjaajan kanssa yhdessä aloimme miettiä, pitäisikö Milalle kuitenkin opettaa on-off kontaktit. Kepeissä oli tapahtunut jotain, ja yht' äkkiä Mila saattoikin lopettavansa ne kesken.
Eilinen kisapostaus on tuloillaan ja toivottavasti saan julkaistua sen vaikka jo huomenna.
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.