keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kuulumisia ja Dogimaniaa

Pitkästä aikaa ajattelin kirjoitella tänne blogin puolelle ihan tavallista kuulumispostausta.
Viime viikon keskiviikkona Milalle oli varattu hieroja-aika. Neitokainen pääsi ekaa kertaa ammattilaisen käsittelyyn ja vähän kireyttä löytyikin niskasta, oikeasta eturaajasta ja vasemmasta takaraajasta. Mila ei olisi millään malttanut pysyä paikallaan vaan se olisi paljon mielummin vaan kuunnellut tavallista rapsuttelua ja yrittikin useampaan otteeseen kellahtaa selälleen koivet kohti kattoa.


Agilityn saralla meille kuuluu sellaista, että pääsemme pariksi kuukaudeksi treenaamaan kisaavien ryhmään! Eräs siinä ryhmässä oleva pitää taukoa, joten me pääsemme kesäkuun loppuun hänen paikalleen. Huomenna meillä on ekat treenit tässä ryhmässä. Vähän mua jännittää, kun kuitenkin tuolla on paljon niitä kolmosluokankin koirakoita. Toisaalta on ihan mahtavaa, että saatiin tällainen mahdollisuus ja saamme varmasti näistä parista kuukaudesta hirvittävästi irti. Tosi kiva, että toinen sen ryhmän ohjaaja on ohjannut meitä ennemminkin, joten hän suurinpiirtein tietää, mitä me osataan ja osaa sen myötä haastaa minuakin ohjaajana.

Koulu-urakat on suurin syy, minkä takia en ole yksinkertaisesti ehtinyt tai jaksanut postata. Onneksi kesälomaan ei ole enää pitkä aika ja minulla on jo paljon postausideoita valmiina, jotka aion toteuttaa kun on enemmän aikaa. Tampereen näyttelystä yritän jo huomenna kirjoitella.



 Kuukautta vajaa 6v
Tänne blogin puolelle en ole kirjoitellutkaan, mutta nokkelimmat ovat varmasti saattaneet huomata, että me päästiin Dogimaniaan! Dogimania on siis koirablogiportaali, johon valittiin kuusi inspiroivaa, innokasta ja positiivista koirablogia. Dogimaniaan tulee joka kuukausi uusi haaste ja sieltä löytää varmasti jokaiselle uusia blogeja lukulistalle. Voitte varmasti kuvitella, kuinka innoissani olen tästä kaikesta ja odotan mielenkiinnolla, mitä kaikkea portaalissa tulee vielä tapahtumaan. Dogimanian sivuille pääset klikkaamalla sivupalkissa olevaa kuvaa tai tästä.
 
Kuulemisiin ja mukavaa kesän odotusta kaikille blogin lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.