maanantai 30. tammikuuta 2017

Kohtu veks ja kuvaukset

Vuoden ensimmäinen ja ehkä jopa tärkein tavoite on nyt sitten suoritettu!

Tänään suuntasimme yhdeltätoista Puijonlaaksoon, jossa Milalle oli varattu aika eläinlääkäriin. Siellä jäi kohtu leikkauspöydälle ja samalla samalla siltä kuvattiin lonkat, kyynäreet ja selkä. Myös mahdollisia tulevaisuuden reissuja varten tuli vielä passikin napattua mukaan;)


Steriloiminen on ollut jo pidempään tehtävien asioiden listalla. Nyt meidän ei enää tarvitse ajatella juoksuaikoja ja harrastusten sovittamista niihin ja märkäkohdun riskikin lähti samalla.
Itse olen myös pidemmän aikaa surkutellut aivan säälittävää kääpiösnautserien kuvaamista. Jalostukseen käytetyiltä koirilta kun ei vaadita kuin vain voimassa oleva silmätarkastus ja todella, aivan liian harvat kasvattajat tutkituttavatkaan sitten mitään muuta. Aioin koota siis oman korteni kekoon, ja vaikka meillä nyt ei jalostukseen koira mennytkään, onhan se aina eteenpäin rodussa.

Alkuun teimme vähän paperihommia ja sitten meidät kutsuttiin eläinläärärin huoneeseen. Siellä Mila sai rauhoituspiikin takapuoleen ja aika äkkiä huomasinkin sen simahtaneen tutkimuspöydälle. Sieltä se kuljetettiin röntgeniin, jossa eläinlääkäri nappasi siitä kuvat. Lonkat olivat eläinlääkärin mukaan C:t, mutta aika pian tuo korjasi, että saattaisivat kuitenkin olla B:t. Kyynärissä ei näyttänyt olevan mitään ongelmia ja selkäkuvatkin olivat kauniit. Tuon kokoisella koiralla menoa ei tulisi kuitenkaan ne ceenkään lonkat haittaamaan, vaikka ne sellaisena Kennelliitolta palautettaisiinkin. Agility saa siis jatkua eikä elämään tule mitään muutoksia. Nyt vain sitten odotellaan viralliset tulokset Kennelliitolta!


Kuvauksen jälkeen hoitaja kiikutti vetelän kaverin takahuoneeseen ja siellä he sitten aloittivat sterilisaation. Milan pääsimme hakemaan vähän ennen kolmea. Sieltä sain syliini todella väsyneen pikkukaverin. Vaikka toista väsymys painoi, heilahti se häntä, kun Mila tajusi, että omat ihmiset tulivat sitä hakemaan. Kotiin tullessa se pääsi köllöttelemään omaan petiinsä vilttien alle. Vielä ollaan kovin toisissa maailmoissa, mutta eiköhän se vielä tuosta elämä voita. Torstaina saamme poistaa siteen haavan päältä ja kymmenen päivän päästä käymme vielä tikkien poistossa. Kipulääkettä se saa 3-5 päivän ajan kerran päivässä.


sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Kun hauskanpito saa vallan



Aina nyt ei vaan voi onnistua... :D

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Loppiaismätsärissä

Loppiaisen kunniaksi pääsimme Milan kanssa pyörähtämään mätsärissä. Mikäs muukaan on kivempaa, kun pakkaspäivän viettäminen karvakavereiden kanssa!
Paikalle saavuimme hyvissä ajoin, viime kerrasta viisastuneena olla ajoissa paikalla saadaksemme häkkipaikan. Heti ensi töikseen järkytyin suuresti, kun hallin maton korkkipuru oli ilmeisesti pakkasen takia niin sähköistä. Se tarttui kauttaaltaan Milan turkkiin ja koko koira oli itseni lisäksi aivan ruskean purun peitossa. 


Kehät pääsivät alkamaan puoli kahdentoista jälkeen ja siinä oli hetken aikaa odottelua ennen junnuhändleriä. Junnuissa oli vain kolme osallistujaa ja muutaman yhteisen ympyrän jälkeen siirryimme yksilöarvosteluun. Yksilöiden jälkeen vaihdoimme koirat ja minä sain keskarivillan, joka oli kovin paljon omistajansa perään. Jouduin seisottamaan sen melkein koko ajan väärin päin, että se olisi edes joten kuten pysynyt paikallaan. Pian saimme omat koirat takaisin ja tuomari alkoi sijoittaa meitä. Meidän luokse hän tuli punainen ruusuke kädessään.



Melko pian pääsimme valmistautumaan kohti pienien aikuisten kehää, jonne pääsimmekin ihan ensimmäisinä. Meidän parina oli nuori mitteli. Pöydällä tuomari tutki Milan tarkkaan ja se käyttäytyi siinä tasaisen varmasti. Päätös tuntui olevan tuomarille kovin vaikea, sillä hän tykkäsi molemmista koirista. Me kuitenkin saimme loppuviimein punaisen nauhan. 

Pieniä aikuisia oli suhteellisen vähän, joten ei aikaakaan kun meidät jo kutsuttiinkin punaisten kehään. Siitä selvisimme pitkän odottelun jälkeen neljän parhaan joukkoon. Mila alkoi selvästi jo väsymään. Se ei enää jaksanut ollenkaan pitää häntäänsä ylhäällä. Lopulta sijoituimme neljänneksi.


Pääsin vielä BIS-kehään esittämään tämän samaisen villakoiran, jonka sain junnukehässä vaihdossa. Meillä meni hyvin siihen nähden, että omistaja oli toisen koiransa kanssa samassa kehässä. Emme kuitenkaan sijoittuneet.

JH1, PUN4


tiistai 3. tammikuuta 2017

Akiliitoa

Eilen pääsimme starttaamaan taas agilitytreenit joulutauon jälkeen. Minulla on tapana joka kerta täytellä treenivihkoon plussat ja kehitysehdotukset treeneistä, mutta onhan niitä aina oma vaivansa tänne blogin puolelle vielä erikseen napsutella. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin korjata tapani ja toteuttaa sen täällä blogissa.


Mittasuhteet kakkii ja pahasti


Positiivista:
+ Huisin hienot kepit
+ Pitkästä aikaa pääsimme treenaamaan kunnolla kontakteja. Tauko on selvästi tehnyt Milalle hyvää, sillä nyt sillä oli niissä ihan erilainen vauhti. Kontaktit olivat myös nätit, eikä Mila hypännyt kertaakaan, mistä olen erityisesti sen riskialttiin juoksupuomin kanssa erittäin tyytyväinen
+ Vauhtiakin alkaa löytyä, Milalla selvästi intoa tehdä
+ Päästiin välillä taas pidempiä matkoja ilman palkkaa

Kehitettävää:
- Oma ohjaukseni tyssäsi usein, kun Mila ei mennytkään niin kuin olin suunnitellut. Esim. takaakierroissa se lähti kiertämään hypyn pidempää kautta palatessaan takaisin päin. Minun tulisi kuitenkin vain antaa sen tehdä omat ratkaisut, vaikka se olisikin erilailla kuin itse suunnittelin.
- Loputkin jumitukset pois. Muista, älä hermostu!
- Ajoituksen kanssa saa ajoittain olla vieläkin tarkempi
- Kepeillä muista rintamasuunta kun käännät koiran alkuun -> luota siihen, että se menee oikeasta välistä!

Näiden treenien ehdoton ongelmakohta oli siis jälleen kerran omassa ohjauksessani. Minulla on välillä kovin vaikea luottaa Milaan, enkä uskalla antaa sen työskennellä itsenäisesti. Lukkiudun myös helposti, vaikka se menisikin aivan oikein, mutta ei niin kuin olin itse rataantutustumisessa suunnitellut. Jo rataantutustuessa minun tulisi paremmin miettiä, että mitä jos se päättääkin tehdä tällaisen ratkaisun.



Kuvituskuviksi pari kuvaa, kun kävimme joku aika sitten aksailemassa Musti&Mirri-areenalla.