lauantai 28. huhtikuuta 2018

Menneitä tapahtumia ja kuvia

Milan kanssa kävimme viime viikon sunnuntaina hurjan pitkästä aikaa mätsäreissä. Pitkä odottelu näkyi selvästi väsymyksenä kehässä, mutta hienosti Miisu silti tsemppasi! Reilusta parista kymmenestä pienestä aikuisesta nautseri oli hienosti punaisten toinen. 
Penska on pyörinyt kameran edessä enemmän kuin tarpeeksi. Minua harmittaa edelleen, kun Milasta on niin kovin vähän pentukuvia, joten halusin korjata tilannetta Kavan kohdalla. Kuvista on niin kiva muistella myöhemmin ja huomata samalla pikkupennun kasvua. Vielä ei ole liian myöhäistä näitäkään kuvia julkaista, vaikka niiden ottamisesta onkin kulunut jo parisen viikkoa. 
Milan kanssa saimme kuluneella viikolla nauttia erittäin onnistuneista agilitytreeneistä. Vauhtia riitti ja puomi oli super! Snautseri osui kontaktille yhtä kertaa lukuun ottamatta, mutta siitäkään en olisi niin kovin huolissani, pääasia että koko puomi JUOSTIIN läpi! Valitettavasti en saanut tätä mahtavaa rataa videolle. Se on kyllä vaan kovin omituinen aksakaveri, kun välillä saamme nauttia näistä lähes täydellisistä treeneistä ja välillä ei sitten kulje yhtään mikään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.