torstai 19. huhtikuuta 2018

Mölleilemässä

Maanantaina kävimme Milan kanssa juoksemassa yhden radan oman seuran mölleissä. Radalle starttasimme viidensinä ja yhteensä minejä oli noin kymmenen. Alkuun Mila päätti jumittaa jo kakkosputkeen. Ei suostunut putken suulta lähtemään pois sitten millään... Houkuttelun jälkeen matka jatkui ja sitten Milan aivoissa raksahti, että tätähän tää aksa onkin! Selvästi se kiritti vauhtia loppua kohden ja pääsimme puhtaasti radan loppuun. Kerran täytyi ohimennen käydä katsomassa, että onhan sillä loppupalkkaajalla varmasti ne namit tallella. Onneksi snötteri kääntyi nopeasti takaisin huomatessaan, että vielä täytyy hommia tehdä ennen nameja. Täytyy kyllä jatkossa saada sille palkkoja myös ihan alkuun niin saadaan lähtöjenkin vauhti ennalleen.

Palkintojen jaossa pienen käsialaselkkausten jälkeen tulimme lopulta kolmanneksi. Puhtaalla radalla, mutta varsin reippaastihan sen putken takia tuli aikaa. Ei sitä vaan kyllä ikinä tiedä, mitä käppänät radalla keksivätkään, vaikka kuinka hyvin olisikin harjoiteltu! Saatiinpa ainakin yleisö hyvälle tuulelle pikkuparran toilailuilla😂
Nyt treenataan ja taidetaan ostaa ensi kuuksi taas avain hallille niin päästään aksailemaan omatoimisestikin. ...Ja harjoittelemaan myös Kavan kanssa hallikäyttäytymistä😉

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.