torstai 19. huhtikuuta 2018

Mölleilemässä

Maanantaina kävimme Milan kanssa juoksemassa yhden radan oman seuran mölleissä. Radalle starttasimme viidensinä ja yhteensä minejä oli noin kymmenen. Alkuun Mila päätti jumittaa jo kakkosputkeen. Ei suostunut putken suulta lähtemään pois sitten millään... Houkuttelun jälkeen matka jatkui ja sitten Milan aivoissa raksahti, että tätähän tää aksa onkin! Selvästi se kiritti vauhtia loppua kohden ja pääsimme puhtaasti radan loppuun. Kerran täytyi ohimennen käydä katsomassa, että onhan sillä loppupalkkaajalla varmasti ne namit tallella. Onneksi snötteri kääntyi nopeasti takaisin huomatessaan, että vielä täytyy hommia tehdä ennen nameja. Täytyy kyllä jatkossa saada sille palkkoja myös ihan alkuun niin saadaan lähtöjenkin vauhti ennalleen.

Palkintojen jaossa pienen käsialaselkkausten jälkeen tulimme lopulta kolmanneksi. Puhtaalla radalla, mutta varsin reippaastihan sen putken takia tuli aikaa. Ei sitä vaan kyllä ikinä tiedä, mitä käppänät radalla keksivätkään, vaikka kuinka hyvin olisikin harjoiteltu! Saatiinpa ainakin yleisö hyvälle tuulelle pikkuparran toilailuilla😂
Nyt treenataan ja taidetaan ostaa ensi kuuksi taas avain hallille niin päästään aksailemaan omatoimisestikin. ...Ja harjoittelemaan myös Kavan kanssa hallikäyttäytymistä😉

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Kavereita treffaamassa

Viime aikoina olemme harrastaneet koirakavereiden treffailua. Ensin käytiin lenkkeilemässä Tintin ja Carlan kanssa. Sillä kertaa otin molemmat koirat mukaan. Lenkkimaasto ei ollut mitä parhain, lumi oli niin upottavaa, että se ei kestänyt koiriakaan kunnolla.
Toisella kerralla kävimme moikkaamassa Huimaa ja niillähän riittikin Kavan kanssa virtaa. Taisi pikkupaimen löytää uuden parhaan kaverin sellaista kyytiä ne metsässä pölistelivät. Illalla uni maittoi!

torstai 12. huhtikuuta 2018

Arkea pentupalleron kanssa

Pentuarki on lähtenyt käyntiin erittäin hyvin. Kava on aivan huikea tapaus! Se on osoittautunut valtavan hyvähermoiseksi ja saalisviettiseksi kaveriksi.
Olemme harjoitelleet istumista ja paikalla oloa, rauhoittumista, hihnakävelyä, luoksetuloa ja kahden lelun leikkiä. Lisäksi olemme tutustuneet kynsisaksiin, harjaan ja erilaisiin alustoihin sekä ääniin. Kava on tosi rohkea kaveri, leikkii isojenkin koirakavereiden kanssa, ei ole osoittanut alusta-arkuuksia ja käppäilee kaduilla jo reippaasti. Vastaantulevat ihmiset ohittaa jo nätisti, mutta perässä tulevia se saattaa vähän ihmetellä, niin kuin autojakin. Haukkuvat koirat ovat vähän pelottavia, mutta muita ääniä se ei toistaiseksi ole vielä näyttänyt pelkäävän.
Kava on lähes sisäsiisti. Se selvästi jo tietää, että tarpeet kuuluu tehdä ulos. Joskus kuitenkin hätä on niin kova, ettei ulos ehdi ja silloin sattuu vahinko. Eteenpäin ollaan kuitenkin menty ja toivottavasti sisäsiisteysjutut edistyvät nopeasti jatkossakin!
Yksinolosta Kava ei tykkää yhtään. Kotona se seuraa minua aivan kaikkialle ja jos se ei jonnekkin pääsekään mukaan, itku alkaa. Yksinoloa olemme harjoitelleet kotona ahkerasti ja välillä yritän jättää Kavaa yksin huoneeseen, vaikka en itse lähtisikään minnekään kauas. Vielä työtä on edessä, mutta olemme me tässä muutamassa viikossa edistyneet, kun vertaa penskan kotiutumishetkeen.
Kava rakastaa järsiä kaikkea. Se tahtoo maistaa jokaista vastaantulevaa juttua. Suuremmilta tuhoilta olemme vielä välttyneet, muutama lelu on saanut vähän rajua kyytiä ja sormet ovat olleet täynnä naskalihampaiden purujälkiä. Ne nyt vain taitaa kuulua pentuarkeen.
Kavan tultua myös Milasta on ilmestynyt uusia puolia. Se on ollut ennen vähän turhankin nynnerö ja etukäteen mietin kovasti, miten se pennun ottaa vastaan. Ikäeroa kuitenkin on sen verran, että koirien arvojärjestyksessä ei pitäisi olla mitään epäselvyyksiä. Ensimmäiset päivät snautseri oli aika välttelevä ja melkein antoi Kavan määrätä ja näykkiä, miten itse tykkää. Mila alkoi hakea minusta turvaa. Tein selväksi sen, etten suoraan voi puuttua niiden väliseen suhteeseen, siitä tulisi varmasti tulevaisuudessa ongelmia. Milan on vain opittava sanomaan pennulle, kun se ärsyttää.
Vähitellen snautseri on alkanut ottaa itselleen kuuluvaa paikkaa paremmin ja penska saa kyytiä, kun se alkaa vedellä Milan parrasta tai yrittää varastaa sen luita. Nyt en enää usko, että tästä tulee ongelma. Toki varmasti Kavan kasvaessa vielä se voi yrittää uhmata Milan paikkaa, mutta Mila on alkanut pitää asemastaan sen verran hyvää huolta ja uskoisin sen tekevän niin myös jatkossa. Ehkä Milakin alkuun vähän haisteli tunnelmaa ja ihmetteli, mistä kakara oikein ilmautui ja tosiaanko se on tullut tänne jäädäkseen.
Mitään suuria ongelmia koirien välisessä suhteessa ei ole ollut. Päinvastoin, ne ovat aika mahtava parivaljakko! Ulkona Mila on innostunut moneen otteeseen leikkimään Kavan kanssa ja onpa se päästänyt penskan nukkumaan myös omaan petiinsä kanssaan.

12 viikkoisrokotuksessa Kava käyttäytyi tosi reippaasti. Kaikki oli kunnossa ja se ei edes huomannut, kun piikki laitettiin niskaan. Lohjennutta yläkulmuria sain tehtäväksi seurata, ettei se pääse tulehtumaan ja aiheuttamaan ongelmia pysyvään hampaaseen. Hammas oli lohjennut jo Kavan tullessa ja on ollut ihan normaali näihin päiviin asti, toivottavasti näin on myös jatkossa.

Täällä blogin puolella Kavaa tullaan myöskin näkemään samoissa määrin kuin Milaakin. Tekaisin sille oman sivunkin valmiiksi, se löytyy sivupalkista. Blogin nimi tuskin tulee vaihtumaan, vaikka nykyään laumasta löytyykin lisäksi pikkupaimen. Banneri tulee muuttumaan kunhan saan vielä enemmän kuvia ja inspiraatiota.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Mites tässä näin kävi?

Pitkään minulle oli selvää, että en pentusuunnitelmia levittelisi muille ennen kuin kaikki olisi ihan täysin varmaa. Melkein loppuun asti ne pysyivätkin salassa ja melko pienen porukan tietoisuudessa.

Viime vuoden keväällä aloitin aktiivisesti etsiä australianpaimenkoirakasvattajia Suomesta. Jo monta vuotta olin suunnitellut pennun ottamista koulun loputtua ja myös rotu on ollut selvä viimeiset viitisen vuotta. Alkukesästä laitoin parille suomalaiselle kasvattajalle viestiä, mutta homma ei edennyt sen pidemmälle. Suomesta ei löytynyt montaakaan kriteereihini mahtuvaa kasvattajaa, ja aloin vähitellen katselemaan kenneleitä myös ulkomailta. Täysin sattumalta etsiydyin erään toisen kasvattajan nettisivuilta Fallcatin sivuille ja ihastuin täysin. Elokuussa laitoin ensimmäisen viestin kasvattajalle.

Pentueen äiti kiinnitti heti huomioni, se oli erittäin kaunis pieni narttu. Kasvattaja vastasi parin viikon kuluttua ja jäin odottelemaan tilanteen ajankohtaistumista. Aika oli todella jännittävää ja päivittäin olin katsomassa olivatko juoksut jo alkaneet. Viimein odotus palkittiin ja pennut laitettiin alulle,  odotus tiivistyi ja monesti keskittymiskykyni seikkaili vain pennuissa. Vielä tässä kohtaa suunnitelmistani tiesi vain Ea, ja hän joutui usein kuuntelemaan epätoivon hetkiäni pentuprosessin suhteen.

Pentujen syntymisajankohta aikaistui juoksujen takia ja se epäilytti minua kovin. Koulun puolesta kiireinen kevät oli taattu ja laskeskelin luovutusajankohdan osuvan juuri pahimpaan lukuhetkeen. Siihen kohtaan ei vain sopinut enää yhtään liikkuvaa osaa, mutta onneksi kasvattajat suostuivat pitämään pentua vielä muutaman viikon ylimääräistä kotonaan.

Neljäs päivä tammikuuta minulla oli erittäin vahva tunne siitä, että jotain tapahtuu nyt. Loppiaisen aikaan huomasin, että pennut olivat syntyneet! 4.1 maailmaan putkahti neljä pientä paimenkoiran alkua: yksi uros ja kolme narttua. Välittömästi tämän huomattuani otin yhteyttä kasvattajaan, jolta sain vastauksen vielä saman illan aikana. Lukiessani viestiä yhä eteenpäin puhkesin kyyneliin: minulle saattaisi olla siellä sopiva pentu!

Kasvattajan kanssa olimme tästä eteenpäin yhteydessä ja jossain vaiheessa hän ehdotti minulle trikki-narttua. Kuvaus tämän pennun kohdalla kuulosti juuri siltä, mitä olinkin etsimässä. Lupaava pentu, joka perusluonteeltaan on melko rauhallinen, mutta innostuu myös hepuloimaan ja kiusaamaan äiti-koiraa ja sisaruksia. Aivan ehdottomasti suostuin tähän mahtavaan mahdollisuuteen ja sitten alkoikin kova jännittäminen ja odotus.

Jo alusta asti minulla oli haaveena käydä hakemassa pentu paikan päältä. Koin, että halusin nähdä ihmiset, joiden luona koirani on kasvanut ja halusin päästä edes pikaisesti tutustumaan maahan, josta pentu tulee. Jälkimmäinen jäi valittavan vähäiseksi. Paikanpäältä hakeminen meinasi kuitenkin kaatua tyystin, kun sopivia lentoja ei oikein tahtonut löytyä. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, etten luovuttavut asian suhteen! Lisäksi sain reissulle mukaan parhaimman matkustuskaverin, kun Milan maailman ihanin trimmaaja suostui lähtemään pennunhakureissulle.
Odottelua riitti ja videoita saadessani toivoin ajan kuluvan niiiin paljon nopeammin. Viimeiset kirjoitukset minulla oli keskiviikkona ja välittömästi niiden jälkeen ryntäsin kotiin, laitoin kamat kasaan ja sitten alkoikin matka kohti Helsinkiä. Olimme Helsingissä vähän ennen kymmentä illalla ja lähdimme kiertämään lentoasemaa ja lopulta päädyimme muutamaksi tunniksi nukkumaan.
Aamulla lento lähti kohti Prahaa yhdellä välilaskulla Riikassa. Riikan aseman juoksimme päästä toiseen kamalalla kiireellä, sillä jo valmiiksi tiukkaa vaihtoaikaa ei auttanut yhtään se, että kone saapui Riikaan myöhässä.
Prahaan saavuimme tunnin myöhässä ja lähdimme heti etsimään kasvattajia. Siellähän he olivatkin, mukanaan pikku pentu ja sen mummo! Mummo-Naomi oli aivan valloittavan ihana, toivottavasti tästä MiniNaomista tulisi yhtä helppo kaveri.
Etsimme rauhallisen paikan papereiden täyttämiselle. Siinä oli hyvin aikaa hoitaa asiat rauhassa ja ehdimme vielä jutella muutakin. Kasvattajat vaikuttivat aivan mahtavilta: todella vastuuntuntoisen oloisia ja oikeasti tekevät tätä puhtaasti rakkaudesta koiriin!
Lopulta oli aika hyvästellä ja suunnata katseet kohti turvatarkastusta. Ilman ongelmia ei siitä selvittykään, kun tulostin oli kotona reistaillut ja heittänyt saman koodin boarding passeista molempien lippuihin ja niinhän minä vain jäin koiran kanssa portin väärälle puolelle... Ei auttanut muuta kuin käydä uudestaan check in pisteessä, josta ystävällinen virkailija tulosti meille uudet liput. Voin kuitenkin myöntää, että hieman tilannetta säikähdin, sillä lippulappusia oli niin mahdottoman paljon, että ihan hyvin sieltä olisi joku lipetti voinut jäädä hankkimatta.
Turvatarkastuksen jälkeen ehdimme odotella lennon alkua ja lopulta sen lähtöaika vielä myöhästyi. Lentokoneessa Kava käyttäytyi todella upeasti! Ei päästänyt koko matkan aikana pihahdustakaan ja pienen alkujärkytyksen jälkeen nukkui rauhallisesti koko matkan.
Helsingissä meillä oli reilusti aikaa ja illalla suuntasimme kohti kotia. Kuopiossa olimme yhdentoista jälkeen. Mila ja Kava pääsivät tutustumaan toisiinsa ja vetipä snautseri ulkona sen kanssa vielä pari spurttiakin! Mainittakoon myös, ettei Mila ikinäkoskaanmilloinkaan edes vahingossa ole leikkinyt minkään pennun kanssa.

Saa nähdä millainen paimen tästä kasvaakaan, erittäin lupaava kaveri minulla kuitenkin käsissäni on!


Meinasin ensin kuvata videota koko reissusta, mutta lopulta pätkien vähäisyyden takia päädyin ennemmin kooste-videoon. Kameraa reissulla ei ollut mukana, joten kaikki pätkät on kuvattu kännykällä ja laatu on sen mukainen.

torstai 29. maaliskuuta 2018